tuuli porttia edestakaisin heiluttelee
hylätty kartano metsän keskellä
luotaantyöntävänä
ohikulkijan sinne kutsuu
tämä sisälle varovaisesti astuu
tajuaa että nyt hän eksyy
maali seinistä rapisee
yhtäkkiä talossa kummittelee
sisään astunut kauhu silmissään ulos juoksee
hylätty talo
puutarhassa aamun kajo
pimeällä ikkunassa valo
sinne et astua tahdo
köynnökset porttiin kietoutuu
portti ruosteesta kitisten avautuu
hylätyn kartanon puutarha kauniina
ohikulkija hetken taloon eksyneenä
pahasti pelästyneenä
juoksee eikä katso taakseen
tuuli korvissa vinkuu
painajainen äskeinen mielessä toistuu
taustalla kartano mustan pilven taakse hukkuu
hylätty talo
puutarhassa aamun kajo
pimeällä ikkunassa valo
sinne et astua tahdo
vierailijaan kartano jälkensä jättää
kirottuna kulkee vailla päämäärää
miten kirous lankeaa
arvoitusta ikuista hän kantaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti