Jälki jää

Jouduin hänet taakseni jättämään
ei meillä ois ollu yhteistä elämää
syitä en rupee erittelemään
tunsin hetken kovaa ikävää 
ja se oli hämmentävää
sydänsuruissa jouduin kierimään
luulin, en tuu koskaan yli pääsemään

nyt alkaa helpottaa
päivä paistaa, tulevaisuus innostaa
tiedän, joku mua odottaa
ehkä hän siellä jossain yhtälailla kaipaa
yksinäisyyttä en enää pelkää
voin yksin kävellä vaikka yön selkään

on niitä jotka valehtelee
vain omaa etuaan ajattelee
toivon, ei tuu sellasta mun eteen
niitä joudun välttelemään
tunteet sellasen edessä kylmettämään
en halua sellasta enää
toisen pitää olla aito, ei jäätä pettävää

mut kaikista aina syvä jälki jää

Keijut

Keijut piirissä metsässä tanssivat
samalla huilua soittivat
olennot transsiin vaipuivat
kaikilla oli mukavaa,
ilman yhtäkään riitaa
tähtipöly niiden hiuksissa kiilteli 
pieniä tähtiä metsään sateli

tätä kaikkea katseli hän murheissaan
tunsi pienen piston rinnassaan
alkoi kurjuuttansa oivaltamaan
onko tämä kaikki sittenkään niin kamalaa?
olla nyt aina niin suruissaan
kun voisi hymyillä ja olla innoissaan

metsän keijuineen hän taakseen jätti
murheet metsään haudata päätti
kyyneleet kastehelmiksi muutti
keijuja vielä tovin katseli
ja ensimmäisen kerran sitten lapsuuden hymyili
askelkin siinä sivussa keveni

keijut vielä hänelle silmää iski
he tiesivät, hänen rintaa pisti
siksi hänelle näyttäytyivät
ilman taikaa iloa lääkkeenä käyttivät
ei enää tarvitse kulkea sisällä mustaa
kun voikin valoa ympärille loistaa

                                  

Revitty valokuva

Tää ei voi kestää

pois mun täytyy lentää

kun oikein mikään tunnu miltään

aikaa yksin meen aina viettämään

mut en uskalla sanoo tästä mitään

reaktiotasi kai pelkään

älä kato mua

oon poissaoleva kun kosketat mua

onko mulla tunteita

jotain muuta nyt kaipaan

sen ketä en saa ja se on vaikeaa

mun mieli on melankoliaa

sisimmässä nyt mustaa

yksinoloon tarvitsen nyt ajan
oon pahoillani mut mieles revin meidän valokuvan

Kaadun

Seinät ympäriltä luhistuu

tää sama aina toistuu

kerta toisen jälkeen joku mun elämästä poistuu

en osaa kuivailla miltä se tuntuu

kun tunteet sisälle maatuu

tulee se päivä jälleen, kaikki kaatuu

kaiken lisäksi mieli yhtä vuoristorataa

pelkään niitä päiviä kun sataa

tai kun menee liian lujaa

mut silti mä aina nousen

ammun pimeyttä kohti jousen

uudestaan yritän

saada elämään jotain pysyvää

siksi kohteeseen uuteen tähtään

vaikka lopputulosta jo etukäteen pelkään

tulee jälleen se päivä, yksin jään

sisällä tyhjyys tuntuu

mieli usvaksi muuttuu

kerta toisensa jälkeen tää vaan toistuu

kaikki hyvä pahaksi aina muuttuu

sinisilmäinen ja naivii

ominaisuudet joista koko mieli kärsii

pitäis sydän vaan kovettaa

elää ilman yhtäkään tunnetilaa

mut se ei onnistu, suru sisälle palaa