Ilosi tai surusi

Hukutat itsesi murheisiin
vaivut mietteisiin
jonnekin hävisit
itsesi kadotit
mitä saavutit
kun yksin kuljit
sinun valinta onko ilon päivä
vai silmissä surun häivä

älä huomista pelkää
ei se anna selkään
löydä tiesi
tasapainosi
on olallasi piru ja enkeli
valitse ilosi tai surusi

hukut synkkiin vesiin
painut varjoihin
minne lähdit
kaikki jätit
mitä ovia suljit
kun ilman ketään kuljit
sinä päätät oletko surullinen
vai tästä lähtien iloinen

älä huomista pelkää
ei se anna selkään
löydä tiesi
tasapainosi
on olallasi piru ja enkeli
valitse ilo tai surusi

Kaikki sinussa

Tahdot kuuseen kurottaa
istut alas odottamaan
mitä huomenna tapahtuu
unohdat nykyhetken
kädet ristissä istuskelet
ei huomisesta koskaan tiedä
miksi elät jos et tätä hetkeä siedä

kaikki sinussa
elämä nyt, ei huomisessa
tulevaisuus edessä
kaikki mitä tavitset tässä
tieto päässä
ole läsnä

odotat kuulta taivaalta
aika on pitkä odottavalla
toivot, jotain tapahtuu
hetki taas mennä ohi vilahtaa
et sitä tajua taaskaan
kaikkea mitä on vain vihaat
tätä menoa elämäsi valuu hukkaan

kaikki sinussa
elämä nyt, ei huomisessa
tulevaisuus edessä
kaikki mitä tavitset tässä
tieto päässä
ole läsnä

hengitä sisään, puhalla ulos
näe hyvä lopputulos
opi sietämään
et tarvitse yhtään enempää


                    

Liekki sisällä

Älä huomista pelkää
lähde yön selkään
mikä sua paikoillaan pitää?
et tahdo mitään
tuleen makaamaan vain jäät
päivä ohi menee
etkä huomaa kun aamu valkenee
puut humisee
linnut puissa viheltelee
mikään sua estä ei

korpit raakkuu
käsi köyteen tarttuu
liekki sisällä herää
hetken viimeisen estää
älä jumalaua elämää pelkää enää

hän aamulla herää
vaatteensa vain kerää
mikä sua siinä pitää?
et saa mitään
jos et halua edes toivoa enää
filmi silmissä vilisee
menneisyyskö sua pitelee
tuulen vire hivelee
metsä hiljaa kuiskailee
mikään sua estä ei

korpit raakkuu
käsi köyteen tarttuu
liekki sisällä herää
hetken viimeisen estää
älä jumalaua elämää pelkää enää

Tieltään eksyneet

Tieltään eksyneet
vaeltaa pimeyteen
ne itseään pakenee
päivä päivältä olo pahenee
yhteyden tärkeän menettää
eikä vierellä ketään
joka siihen kuuluisi
jotta kaikki muuttuisi
sokeana ne täällä kulkee
silmät totuudelta sulkee
itseään vain turruttaa
mikä niitä enää auttaa

pysähdy hetkeksi
kuuntele sisintäsi
tiedä tiesi
lokeroin sinut eksyneeksi
pelokkaaksi pieneksi

huomista pelkäävät
itsensä näkevät
sumu vain sakenee
hetki hetkeltä synkkenee
punaisen langan kadottaa
aina parempaa odottaa
mutta mitään ei tapahdukaan
jotta tulisi parempaa
ilman karttaa täällä kulkee
totuuden ulkopuolelle sulkee
itseään vain tukahduttaa
kuka niitä enää pelastaa

pysähdy hetkeksi
kuuntele sisintäsi
tiedä tiesi
lokeroin sinut eksyneeksi
pelokkaaksi pieneksi

katso omaa peilikuvaa

tunne itsesi, älä karkaa

tai olet menetetty 
ja elämäsi turhaa

Saat mitä annetaan

Jokaisella se on
oma reitti varjoton
ajattele sitä
kun astut aamun kajoon
liikaa houkutuksia
pitää estellä
ei saa reitiltä eksyä
kaikki on sinussa
sinun sisikunnassa
älä astu harhaan
älä usko ulkopuoliseen voimaan
tai joudut katumaan

oma tahto
oma polku
oma maa
polun päässä kaikki odottaa
se ei ole luvattu maa
saat vain mitä annetaan

kaikilla se on
oma polku epätoivoton
mieti sitä
kun astut varjoon
sivupolkuja tuhansia 
pitää varoa
ei saa ansoihin astua
kaikki on mielessä
sinun sisällä
älä astu harhaan
älä usko ulkopuoliseen
tai vaivut tilaan unenomaiseen

oma tahto
oma polku
oma maa
polun päässä kaikki odottaa
se ei ole luvattu maa
saat vain mitä annetaan


                        

Toivonkukka

Kohti auringonlaskua kävelen
löydän itseni kanssa sävelen
kunnes hämärä saapuu
kaikki siihen kaatuu
ja varjot kutsuu
silmät hetkeksi mustuu
käteni ojennan
kuuseen  kauas kurotan
toivon ettei mikään vaivaa
toivon sisälläni annan kasvaa

toivonkukka lakastua ei saa
se kahleista vapauttaa
toivonkukka kaiken antaa
murheet kantaa
toivonkukan anna kasvaa

tiellä eksyneitten vaeltelen
taakkaa raskasta kantelen
toivo sumuun katoaa
hukkuu syvälle usvaan
ja pimeys saapuu
suupielet alaspäin vaipuu
ikävän selätän
rukouksessa toivon lähetän
toivon etten mitään pelkää
kun vaellan yön selkään

toivonkukka lakastua ei saa
se kahleista vapauttaa
toivonkukka kaiken antaa
murheet kantaa
toivonkukan anna kasvaa

löydän kukan sattumalta
poimin sen varovasti maasta
se pimeässä hehkukoon
pimeys valoon taittukoon


                        

Et palaa

Tästä on jo aikaa
yhä mietin, oliko meissä taikaa
olin sulle joku helvetti, en taivas
sun vierelläkin mulla oli kaipaus
en saanut otetta susta
en ymmärrä mitä halusit musta
näin sussa jotain herkkää
olit silti kovaa kuorta pelkkää

helvetistä taivaaseen
tunnetilasta toiseen
me kuljettiin, riideltiin
viereesi halusin
sovittiin, silloin sen tajusin

tässä nyt eteenpäin menen
yhä mietin missä kuljet
olin sulle joku matka, en määränpää
susta toivo jostain vain jäljelle jää
en ymmärtänyt sua
et edes yrittänyt kuunnella mua
näin susta että tykkäsit salaa
et silti luokseni enää palaa

helvetistä taivaaseen
tunnetilasta toiseen
me kuljettiin, riideltiin
viereesi halusin
sovittiin, silloin sen tajusin

Rikkinäisenä

Tulet mua vastaan
katseestasi sen huomaa
mun kanssa aloit uutta luomaan
mut tääkään ei tule jatkumaan
kerrot hänestä
et oikein mitään itsestä
näen sinusta, yhä välität hänestä

rikkinäisenä kuljet
silmät tilanteelle suljet
et halua irtikään päästää
haluat tunteesi jollekin säästää

katse muhun jää
ilmeestäsi sen tietää
muhun aloit oikein panostaa
mut tää ei tule elämäsi olemaan
tiedän hänestä
hän ei aina ymmärrä sinua
tiedän, teidän maailman kuuluu jatkua

tää sua hajottaa
mut en voi sua ohjaa
en auttaa
et vain hänen kauneuttaan huomaa

Hiljaisuus

Seinät päälle kaatuu
sorrun taas haaveiluun
ei kiintopistettä
en saa otetta elämästä
tässäkö kaikki mihin pystyn
mihin oikein ryhdyin
varjoissa kaikelta 
pysyttelen aina piilossa

elämä kantaa
jotain se antaa
elämä kantaa, vielä kaiken se antaa
ei sais ajatella liikaa
pitää menneetkin unohtaa

ajatukset päähän maatuu
mihin ne taas mahtuu
ei muuta kuin hiljaisuus
ei saa valtaa ottaa kaipuu
tähänkö vain riitän
itseäni kaikesta kiitän

elämä kantaa
jotain se antaa
elämä kantaa, vielä kaiken se antaa
ei sais ajatella liikaa
pitää menneetkin unohtaa

Vinot seinät

Täytyykö aina
pohjalle pudota
ennen uutta alkua
voimat olalla istuvat
kartat edessä sekavat
tietäni eteenpäin viittovat
hetkeksi silmät mustuvat

ympärillä vinot seinät
nekin siedät
sokeana ne rakensit
ympäröivät hahmot
ei anna mitään takaisin

pitääkö aina
jonnekin kadota
ennen uutta alkua
kaikki menneet sielussa
kompassin viisarit
miten sattuu heiluvat
tielläni tällä ohjaavat
varjot edessä tanssivat

ympärillä vinot seinät
nekin siedät
sokeana ne rakensit
ympäröivät hahmot
ei anna mitään takaisin

Vahvat mulle pärjää

Kaikille tahdon hyvää jakaa
mut lähelleni ei oikein pääse kukaan
osaan lukea sun alitajuntaa
sitä kautta tiedän oletkoo tosissaan
mun lähellä vahva olla pitää
silloin en ala  heti kylmettymään
jos heti sun sydän sulaa mun edessä
oletkin yksin seuraavassa hetkessä
viereeni alan sua haluamaan 
tietäisimpä vaan missä sut tapaan

saatana ei tästä tule mitään
en tahdo sua vierelleni enää
tuskin ketään
mut myönnän et yksin
pimeyttä pelkään
vain vahvat mulle pärjää

kriteerit aina vaan kasvaa
siinä millaisen kanssa tahdon elämäni jakaa
osaan sut kyllä pois ajaa
eikä omatunto siitä soimaa
oon ehkä kovettunut sisältä
en tiedä miksi en ole aina läsnä
mut on mullakin olemassa tunteita
ja olen saanut niistä ruhjeita
joudunko aina vaan yksin kulkemaan
kaiken ympäriltäni pois sulkemaan

saatana ei tästä tule mitään
en tahdo sua vierelleni enää
tuskin ketään
mut myönnän et yksin
pimeyttä pelkään
vain vahvat mulle pärjää

Kukaan ei puhu

Millaisessa paikassa me eletään
kaikki yksin, ei välitetä kenestäkään
päämäärää matkan vaan mietitään
askeleet kaduilla kaikuu
kaikki kotiinpäin kävelee kun ilta saapuu
ihmetellään miksi päivä kääntyy suruun
turhautuminenkin kuvaan astuu

vesisade katuun ropisee
jokainen jotain tuntee
silti yksin kulkee
kukaan ei puhu,
kukaan ei kosketa
miten mut noin vain ohitat
kaukaisuuteen katseesi kohdistat


Millaista täällä voisi ollakaan
kaikki on niin yksin, vain itseämme ajatellaan
itsekeskeisyys pitäisi saada unohtumaan
askeleet hiljaa poistuu
kaikki eteenpäin menee, yksin kotiin saapuu
ihmetellään miksi olo niin ontolta tuntuu
yksinäisyys seurassakin pahalta tuntuu

vesisade katuun ropisee
jokainen jotain tuntee
silti yksin kulkee
kukaan ei puhu,
kukaan ei kosketa
miten mut noin vain ohitat
kaukaisuuteen katseesi kohdistat

joka päivä tyhjiä kasvoja
silmiä surullisia, katseita tummia

Toiveuni

Oliko kaikki tässä
näinkö mulle kävi tässä elämässä
ajatukset suhun aina vaan palaa
sen jo kohta itseltäni salaan
tää kaikki on niin lopullista
kumpa kaiken vois aloittaa alusta
jos nähtäis jatkettaisko vaan
ja ottaisit mu halaukseen tiukkaan
millon tulisit taas mun luo
onnen lantin heitän, toivoa sillä tuon
toivon kipinän itselleni suon

mua pelottaa
toiveuni toistuu taas
mennyttä jäin kaipaamaan
en irti osaa päästää susta kokonaan 

onko toivo poissa
et ole enää läsnä mun elämässä 
kaipaus jälleen mun luokse saapuu
tää mun maailma aina siihen kaatuu
jos tavattais olisitko vaitonainen
vai oma itsesi ihan samanlainen
jos nähtäis jatkettaisko vaan
ja halaukseen ottaisit mut kokonaan
kortit pöydälle asettelen
unelmia meistä kehittelen
toivon kipinällä haavaani parantelen

mua pelottaa
toiveuni toistuu taas
mennyttä jäin kaipaamaan
en irti osaa päästää susta kokonaan 

Rakennan omat siltani

Joku voima mielessäni 
ohjaa eteenpäin kehossani
siitä voimaa ammennan
taakkaa hartioillani kannan
sulle heken läsnäoloani annan
kunnes itseni palaset kerään
matkaa jatkan en huutele perään

henkinen polkuni
tunnen oman matkani
rakennan omat siltani
vietän rauhassa viileät iltani
hetken kannan taakkaasi
jos tarvitsen ohjaustani

joku tahto päässäni
hallitsee omaa matkaani
saan voimia jostain siipiini
sulle hetken suon aikaani
läsnäoloani kun tunnut kaipaavasi
kunnes pois jälleen lennän
toivon ettet huuda perääni

henkinen polkuni
tunnen oman matkani
rakennan omat siltani
vietän rauhassa viileät iltani
hetken kannan taakkaasi
jos tarvitsen ohjaustani

oikealta tuntuu tää
yksin kannattelen seinää
joku voima mut ehjänä pitää


                      

Tuhkasta nousen

Elämä ollut yhtä taistelua
vuosia tuskaisia takana
ei määränpäätä edessä
eikä ketään tärkeää jäädäkseen vieressä
nyt kaiken minkä haluan saan
ojaan kaatuessa autetaan
joku mut vielä pelastaa

tuhkasta nousen
eteenpäin pääsen
lantit onnen kerään
aamuun uuteen herään
tänne vahvana jään

menneisyys usvaista
eloonjäämistaistelua tuskaista
ilman kosketusta kestänyt
joku voima aina paikoilleen jäämistä estänyt
kortit uudestaan jaetut
tukijoukot uudet kerätyt
pahat voimat selätetyt

tuhkasta nousen
eteenpäin pääsen
lantit onnen kerään
aamuun uuteen herään
tänne vahvana jään


                                      

Hylätty talo

Portit kartanon ruosteessa kitisee
tuuli porttia edestakaisin heiluttelee
hylätty kartano metsän keskellä
luotaantyöntävänä
ohikulkijan sinne kutsuu
tämä sisälle varovaisesti astuu
tajuaa että nyt hän eksyy
maali seinistä rapisee
yhtäkkiä talossa kummittelee
sisään astunut kauhu silmissään ulos juoksee

hylätty talo
puutarhassa aamun kajo
pimeällä ikkunassa valo
sinne et astua tahdo


köynnökset porttiin kietoutuu
portti ruosteesta kitisten avautuu
hylätyn kartanon puutarha kauniina
ohikulkija hetken taloon eksyneenä
pahasti pelästyneenä
juoksee eikä katso taakseen
tuuli korvissa vinkuu
painajainen äskeinen mielessä toistuu
taustalla kartano mustan pilven taakse hukkuu

hylätty talo
puutarhassa aamun kajo
pimeällä ikkunassa valo 
sinne et astua tahdo

vierailijaan kartano jälkensä jättää
kirottuna kulkee vailla päämäärää
miten kirous lankeaa
arvoitusta ikuista hän kantaa

             

                        

Tyttö hento

Tyttö mekossa valkoisessa istuu
kukat käsiin lakastuu
kädet hennot niiden ympärille puristuu
aurinko kultainen katoaa
hiljaisuus alkaa hetkessä laskeutumaan
ei tyttö voi aavistaa minne elämä vie
mistä alkaa se lopullinen tie
hänellä on pahoja muistoja
elämässä tapahtunut kauheita

taltuta ei voimat pahat
ei kostajat, ei haastajat, ei sielut rumat
vielä hyviäkin asioita tapahtuu 
kunnes laskeutuu hiljaisuus

tyttö hento astuu metsään
iskuinen mysteeri silmissään
hän istuu kyyryssä omissa mietteissään
toivo kaulaan ripustettuna
turkoosin kiven sisään suljettuna
ei tiedä minne askel seuraava vie
mistä alkaa se lopullinen tie
hänelle tapahtunut on kauheita,
niist tahtoo vaieta

taltuta ei voimat pahat
ei kostajat, ei haastajat, ei sielut rumat
vielä hyviäkin asioita tapahtuu 
kunnes laskeutuu hiljaisuus

jos hän ei rakkautta pelkää,

voimat oikeat vielä hänet löytää

Muistot jää

Sinut rikottu on monta kertaa
ikävälle annat tilaa
et osaa irti päästää
alkua uutta pelkäät
kasvot joen pintaan jäätyneeseen jäävät
ne ruusun terälehdillä peität
kaipauksen tunnet joka paikassa
kierit yhä tuskissa

nuo kasvot lukuisat
mielesi kiusaajat
ne ovat muistojasi
syvimpiä tunteitasi
elämäniloa sammuttavat
ne sinua piinaavat

siltoja on poltettu takanasi useasti
elämäsi tehty hankalaksi
et tiedä miten jatkaa
miten alusta aloittaa
kasvot jäätyneet näet sillalta
ne hämärtyvät edessäsi illalla
mutta tunteet ovat kehossasi
olet yhä suruissasi

nuo kasvot lukuisat
mielesi kiusaajat
ne ovat muistojasi
syvimpiä tunteitasi
elämäniloa sammuttavat
ne sinua piinaavat

sinut unohdettu on liian useasti
heitetty viimeiset hyvästit
et näe enää eteesi
esteenä uudelle ovat pelkosi
mitä jos jälleen muistot jää
eikä ole muutakaan enää
haluat jotain pysyvää
eikä vierelläsi ole ketään

nuo kasvot lukuisat
mielesi kiusaajat
ne ovat muistojasi
syvimpiä tunteitasi
elämäniloa sammuttavat
ne sinua piinaavat

Eksyneet

Viisaus mustissa silmissään
lempeys sulissaan
korppi kynsissään kompassia riiputtaa
eksyneitä tielle ohjaa
melankolian kauneudeksi muuttaa
tervetulleeksi toivottaa
keskellä korpea kulkemaan kehottaa
ei kaikki tähän lopukaan

varjoissa pimeissä
aamun kultaisissa säteissä
tieltään eksynyt kulkee
korpin avulla reittinsä tuntee
toivo kasvaa
eksynyt kasvonsa valoon kohottaa

tietäjä kaiken vaistoaa
pimeimmissä kohdissa
korppi huolet maanpäälliset kantaa
harhailijoita tiellä auttaa
synkän valoksi muuttaa
näkökulman muuttaa
metsässä isossa auttaa kulkemaan
ei vielä pysähtyä tähän saa

            
                             

             

Kaipaatko mua

Oon yksin ilman sua
tiedän, hetkittäin ajatelet yhä mua
olit mulle koko kuva
jonnekin käveltiin
toisemme nähtiin
mut sä sait mitä halusit
pois mun luota lähdit
uutta elämää tavoittelit
kai parempaa ansaitsit

oon surullinen
sun kanssa olin niin onnellinen
kaipaatko mua
kukaan muu ei mun lailla voi tajuta sua
yhä täällä elelen
kotisatama turvallinen

meillä oli yhteistä aikaa
muistan kuinka kuljettiin tätä matkaa
olit mulle taivas ja maa
riidat sovittiin
yhdessä naurettiin
tavoittelit taivaalta kuuta
halusitkin kaikkea muuta
sain tarvitsemani sulta
tästä on jo puoli vuotta


oon surullinen
sun kanssa olin niin onnellinen
kaipaatko mua
kukaan muu ei mun lailla voi tajuta sua
yhä täällä elelen
kotisatama turvallinen

yksi merkki riittää
jätän kaiken ja sydän kiittää

Korppi ja enkeli

Musta korppi enkelin olalla valvoo
se kuuta hohtavaa yksin palvoo
sen pikimustat silmät tuijottaa
katseensa rikkinäisiin kohdistaa
varjot toivottomien tieltä poistuu
murhenäytelmät muuten toistuu
enkeli niiden edessä murtuu

läpi maan päällisen helvetin
kulkee enkeli
se ennen askelta viimeistä siipien suojaan ottaa
yksinäisiä lohduttaa

enkeli korpin kanssa vaeltaa
ne ikävän ja surun kaikilta poistaa
ihmiskohtalo askeleen viiimeisen ottaa
tulee enkeli ja hiljaa koskettaa
se aikeesta lopullisesta irrottaa
siivissä hetken verta mustaa vuotaa
on nähnyt tieltä eksyneitä liikaa

läpi maan päällisen helvetin
kulkee enkeli
se ennen askelta viimeistä siipien suojaan ottaa
yksinäisiä lohduttaa

kauan enkeli työtään jaksaa
kauan korppi auttaa
sitä toivoa jokainen saa

                    
                       
                     

Ei ulospääsyä

Alussa käsi kädessä näin kuljetaan
silmät maailmalta suljetaan
perhoset edessä lentelee
askeleet vain kevenee
tää suuntaan oikeaan menee
pohjoisesta etelään tässä autuudessa eletään
alat jo tajuta, mitä multa oikeasti haluat

Jos tuut mun elämään
astut hetkessä seuraavassa pimeään
tervetuloa pettymään
etkä ulospääsyä enää nää

Hetkissä väsymys alkaa vain painamaan
silmiä alan sulkemaan
koiperhosia vain lentelee
jotain tää enteilee
kaikki päin helvettiä menee
valosta synkkyyteen
rupean hetkiä yhteisiä perumaan
alat jo tajuta, en sua siihen halua

Jos tuut mun elämään
astut hetkessä seuraavassa pimeään
tervetuloa pettymään
etkä ulospääsyä enää nää

Meissä melankolisissa alkaa kaikki kiehtomaan
kasteessakin joku vetoaa
kyykäärmeet edessä kiemurtelee
miksi yhä siinä nukut
vain synkkiin vesiin syvemmälle hukut
yöstä päivään
totut tekosyihin ettei nähdäkään
alat jotain tajuta, etkä löydä peruutuvsaihdetta

Jos tuut mun elämään
astut hetkessä seuraavassa pimeään
tervetuloa pettymään
etkä ulospääsyä enää nää

Metsiin pimeisiin

Luminen polku edessä näkyy

ympäriltä kaikki jäätyy

pelko hiipii olemukseen

selviänkö taas huomiseen

vaivunko vain epätoivoon

kaikki murenee

toivon viimeisen heitän kaivoon

se sinne putoaa

kunnes aika sen kadottaa

opasteet vie metsiin pimeimpiin

puut ympärillä kuiskii

vaivun ajatuksiin synkkiin

kaikki parempaa huomista lupaa

nyt vaan ahdistaa

kirottuna täällä kuljetaan

Kivinen polku edessä avautuu

viima luissa asti tuntuu

ahdistus tuo palan kurkkuun

miten kestän uuteen aamuun

katoanko taas sumuun

olemus nöyrtyy

suupielissä hymy hyytyy

se jää muistoihin

kunnes aika jättää uurteet kasvoihin

opasteet vie metsiin pimeimpiin

puut ympärillä kuiskii

vaivun ajatuksiin synkkiin

kaikki parempaa huomista lupaa

nyt vaan ahdistaa

kirottuna täällä kuljetaan

                           

Toivon kukka

Tyttö kuun valossa vaeltaa
ei löydä tietä, ei suuntaa
hänet kyllä huomataan
mutta hän vain jatkaa matkaa
ei taakseen vilkaise
ei ajattele paikkaa seuraavaa
on terävät piikit oksilla
tytön sileä iho hetkessä naarmuilla

kaikki muuttua voi
kun tulee uusi aamunkoi
käsi käteen tarttuu
hetkeksi pimeys valoon tarttuu
sielut yksinäiset kohtaa
ja taustalla kuu hohtaa

Hän kasvot kauniit käsiin peittää
ei tunne mitään, ei jaksaisi enää
kunnes toivon kukan löytää
sen varovasti maasta kerää
ei ympärilleen katsele
ei horroksessa ajattele
on melodia kaunsi huulilla
ympärillä maisema uusi
on seuraava kohtaamisella tarkoitus kaunis

kaikki muuttua voi
kun tulee uusi aamunkoi
käsi käteen tarttuu
hetkeksi pimeys valoon tarttuu
sielut yksinäiset kohtaa
ja taustalla kuu hohtaa


                              

Metsiin pimeimpiin

Eksyn metsiin

Silmät mustuu
viikatemies varjoihin kutsuu
kaikki koettu pahuus mieleen muistuu
koko olemus luhistuu
lapsikuoro epävireinen mollissa laulaa
melodia jää päähän soimaan
tuuli kodin nurkissa vinkuu
mieli pimeyteen hukkuu
ei minusta ole pimeydessä kartan lukuun

hukun synkkiin vesiin
tai jään iäksi ajoiksi petiin
taas herään painajaisiin
missä eksyn metsiin

Valo poistuu
kohti pohjoista matkaan
en ketään matkalla näe pitkään aikaan
synkkyys hetkeksi valoon taittuu
varjo valon eteen saapuu
susilauma taustalla ulvoo
se kuuta kylmää palvoo
eksyn metsiin pimeisiin
en voi luottaa rikkinäiseen kompassiin


                              

Tekisit nyt jotain

Miksi ihmeessä synnyitte tänne

löydättekö etsimänne

kun kaikki jotain hakee

elämää vain pakenee

silmät kanssakulkijoiden kohdalla sulkee

saatko enää yhtään mitään

itse olen paljon kokenut, en tarvitse mitään

tekisit nyt jotain

odotat vain jotain

mitään et saa

kun et ala tajuamaan

ei asiat tapahdu noin vaan

Miksi helvetissä tulit kotiin

jouduit eksyksiin

sun edessä unelmat murenee

mikä sua pitelee

et tiedä mitä tehdä asioiden eteen

jaksatko toivoakaan enää

itse oon tarvinnut muita, nyt en ketään

haudan reunalla

turha enää ajatella

sinne meni kaikki, sinne meni kaikki

saat sadatella

tekisit nyt jotain

odotat vain jotain

mitään et saa

kun et ala tajuamaan

ei asiat tapahdu noin vaan